vaikeaa toimintaa

Jatkan aiheesta joka jäi hieman kesken edellisessä postauksessani. Eli naapuristani.

Ärsyttävintä koko tässä säädössä on se, että se ärsyttää ja vaivaa minua. En voi lopettaa sitä, sillä kaipaan läheisyyttä aivan liikaa. Sanoisinko jopa olevani läheisyysriippuvainen. Toisaalta taas en kuitenkaan voi mennä kyseisen henkilön luokse vain juttelemaan tai viettämään iltaa/yötä, sillä toimimme täysin hänen ehdoillaan. Jos hänelle käy, niin totta kai minä olen mukana. Toisin päin tapahtuessa, minä olen tyrkky ja hän vain kääntää selkänsä minulle.

Se tässä onkin se ongelma. Tuntuu kuin roikkuisin hänessä, sillä tiedostan koko ajan, että tuossa on se henkilö keneltä olen saanut sen kaipaamani läheisyyden. Tuo on se kuka osaa ottaa ohjat ja kaapata kainaloon ja rutistaa oikein kunnolla.

Ja EI! En ole ihastunut. Tunnen itseni ja tiedän koska olen ihastunut. Tämä ei ole sitä. Emme osaa puhua keskenämme, se tuntuu usein, etenkin muittenkin seurassa, erittäin kiusalliselta ja vaikealta. En pysty rentoutumaan täysin hänen seurassaan, vaan joudun koko ajan miettimään onko OK tehdä ja sanoa jotain.

Harvempi kavereistani tuota uskoo, etenkään jos olen lähiaikoina viettänyt yön hänen kanssaan. Tuntuu kuin kaikki ajatukseni olisi siinä, ja sen yön mahdollisessa uusimisessa. Puhun siis kainalossa nukkumisesta. Kyllä rakastan kainalossa nukkumista, etenkin tutussa sellaisessa. En tarvitse mitään muuta. Kuitenkin, puhun siis myös ystävilleni siitä paljon. Valitan sitä kuinka minulla ei ole mitään valtaa asiassa ja kuinka koen itseni jotenkin huonoksi, mutta siltikään en tekisi mitään toisin.

Ehkä minun pitää vaan avata liian sulkeutunutta itseäni enemmän muille, niin voisin löytää sen oikean kainalon jossa nukkua.

<3 Ninni